Palvelevammalla joukkoliikenteellä (SENIOR-liikenne) tarkoitetaan erityisesti ikääntyvän väestön ja liikuntaesteisten henkilöiden tarpeet tavanomaista joukkoliikennettä paremmin huomioivaa, kaikille avointa joukkoliikennettä. Kuljetuskaluston ominaisuudet ja kuljettajan palvelukyky muodostavat tärkeän osan liikenteestä. Liikenteellä voidaan täydentää perinteisen joukkoliikenteen katvealueiden palvelutasoa.

Liikenteestä tiedotetaan vanhustyön yhteydessä, eri toimipisteissä jaettavilla esitteillä ja Internetin kautta.
Liikenne aloitetaan 1.9.2010. Liikenne on vuoden kokeilu, jonka jälkeen tehdään kuljetustyöryhmässä päätös liikenteen jatkamisesta matkustajamäärien perusteella.
Ikäihmisten määrä Äänekoskella kasvaa. Toimivilla kuljetuspalveluilla on keskeinen rooli asukkaiden omatoimisuuden ylläpitämisessä ja sitä kautta ikäihmisen kotona pärjäämisen tukemisessa. Kun kuntalaisen on mahdollista asioida itse tarvitsemiensa palveluiden piirissä, myös toimintakyky säilyy paremmin ja sitä kautta mahdollisten raskaampien palveluiden tarve siirtyy.
Yhteystiedot:
Metti Järvikallio, vanhuspalvelujohtaja 020 632 2320