Ilmastonmuutos on nyt, Kööpenhaminan ilmastokokouksen alettua, asiana ajankohtaisempi kuin koskaan. Valtioiden välillä tehdään sopimuksia isoista linjoista, mutta hereillä oloa ja päätöksiä tarvitaan myös kunnissa ja henkilökohtaisella tasolla. Lähde mukaan talkoisiin ja aloita vaikka tutustumalla kaupungin kotisivuilta löytyvään ajankohtaiseen aineistoon!
Ilmanlaatua on seurattu Äänekoskella vuosikymmeniä. Parin vuoden ajan seurantatieto on ollut luettavissa reaaliaikaisena kaupungin ympäristövalvonnan verkkosivuilla. Seurantatietoa kerätään Hiskinmäen koulun lähellä olevalla mittausasemalla rikkidioksidista (SO2), typen oksideista (NOX), haisevista rikkiyhdisteitä (TRS) ja hengitettävistä hiukkasista (PM10). Tuloksista lasketaan ilmanlaatuindeksi, joka kertoo ilmanlaadun olevan hyvä, tyydyttävä, välttävä, huono tai erittäin huono. Indeksi määritetään joka tunti mittaustulosten perusteella siten, että huonoin arvo on määräävänä laatuarviossa. Indeksissä ei ole otettu huomioon kasvihuonekaasuja.
Kuva: Tuomo Puskala
Tärkeimmät ilmastoa lämmittävät kaasut ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja dityppioksidi (N2O). Seurannassa niiden erisuuruiset ilmastovaikutukset yhdenmukaistetaan kertoimia käyttäen hiilidioksidipäästöksi. Äänekoskella juuri käyttöön otetussa CO2-raportissa julkaistaan koko Suomen kattavaa ja meillä kuntatasolle ulottuvaa tietoa kasvihuonekaasuista. Viikoittaisessa päästöraportoinnissa on mukana noin 30 kuntaa eri puolilta Suomea. Raportissa on otettu huomioon kuluttajien sähkönkulutus, rakennusten sekä käyttöveden lämmitys ja tieliikenteen päästöt. Näistä lähteistä aiheutuu suurin osa kuluttajien suorasta ympäristökuormituksesta. Taustatietoja raporttia varten tuottavat Tilastokeskus, Tiehallinto, ilmatieteenlaitos, VTT ja Energiateollisuus ry. CO2-raportti kertoo lukijoilleen myös ajankohtaisimmat uutiset ilmastonmuutoksesta ja energiasta. Ilmastovinkit -palstalla julkaistaan ajankohtaisia käytännön toimenpiteitä, joiden avulla tavallinen kuluttaja voi vähentää ja tehostaa energiankulutustaan ja pienentää päästöjään. Käy katsomassa, kuinka paljon ilmastoa lämmittäviä kaasuja asukasta kohden syntyy Äänekoskella, Keski-Suomessa keskimäärin, tai vaikkapa Helsingissä, Uudessakaupungissa ja Kuusamossa. Voit myös seurata tapahtuvaa muutosta. CO2-raportti -sivusto
Äänekosken kaupunki organisaationa on sitoutunut ilmastotalkoisiin tekemällä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa energiatehokkuussopimuksen vuosille 2008–2016. Energiansäästötavoite on 9 %. Sopimuksen piiriin on liitetty palvelurakennukset, katuvalaistus, polttoaineet, vuokrataloyhtiöiden asuinrakennukset ja vesihuollon energiakulutus. Toimintasuunnitelman valmistelu on juuri aloitettu.
Kaupunki on myös mukana kansainvälisessä BalticClimate -hankkeessa, jossa käsitellään kuntien ilmastonmuutokseen vaikuttavia toimenpiteitä Jämsä-Jyväskylä-Äänekoski-kehityskäytäväteemaa hyödyntäen. Tavoitteena on edistää eheytyvää yhdyskuntarakennetta tukevaa liikenteen suunnittelua sekä elinkeinoelämän sijoittumisen, asumisen ja energiaratkaisujen kestävää kehitystä.