Uuden Äänekosken kaupungin ensimmäinen kulttuuripalkinto
luovutettiin tietokirjailijapariskunta Ritva ja Risto Lehmusoksalle kaupungin
itsenäisyyspäiväjuhlassa Suolahtisalissa 6. joulukuuta. Valinnan oli tehnyt vapaa-aikalautakunta.
Lehmusoksat ovat tehneet yhdessä ja erikseen yli kymmenen
ruokakirjaa. Lehmusoksien teos ”Mannerheimin pöydässä” palkittiin vuoden 2003
vuoden keittokirjana ja se on käännetty myös englanniksi. Myös Lehmusoksien
ruokateos ”Urho Kekkosen pöydässä” oli arvostelu- ja myyntimenestys.
Lehmusoksien ruokakirjoja on kiitetty ja arvostettu myös
kulttuurihistoriallisina teoksina.
- Olemme olleet kiinnostuneita hyvästä ruoasta, ruokien
alkuperästä, myös ruokasanaston alkuperästä -
ja tietysti myös ruoan valmistamisesta ja nauttimisesta. Meillä ei ole
kokin koulutusta, mutta ruokiin ja ruokailuun liittyvien tietokirjojen
tekeminen kiehtoo, ovat Lehmusoksat sanoneet.
Risto Lehmusoksa on julkaissut myös romaaneja.
Kirjallisuuden suomentajana palkittu Lehmusoksa on kääntänyt teoksia englannin-,
saksan-, ruotsin- ja venäjänkielestä. Hän on toiminut myös Gummerus Kustannus
Oy:n toimitusjohtajana ja sitä ennen Gummeruksen kotimaisen kaunokirjallisuuden
osastopäällikkönä ja kirjallisena johtajana.