Lasten ja lapsiperheiden palvelut erityishuomion
kohteeksi
Äänekoskella
Haluatko äänestää Lavaus-hankkeen Sosiaalialan vuoden valopilkuksi?
Lavaus-hankkeen loppuraportti (pdf)
Lavaus-hanke -päätösseminaari 11.6.2008
Uusi Äänekoski käynnisti
hankkeen, jolla luodaan toimintamalli
lasten ja lapsiperheiden tarpeiden huomioimiseksi päätöksenteossa. Hanke
on valtakunnallisesti merkittävä mutta ensisijaisesti sen tarkoitus on palvella
Uuden Äänekosken lapsiperheiden mahdollisuuksia osallistua palvelujen
arviointiin ja suunnitteluun.
Tavoitteet
- toteuttaa lapsivaikutusten arviointi kolmen kunnan
yhdistyessä muodostuneessa uuden Äänekosken kaupungissa ja sinne muodostetussa
uudessa palvelurakenteessa
- mallintaa lapsivaikutusten arvioinnin prosessi, jota
ei ole aikaisemmin toteutettu
- muodostaa Äänekoskelle pysyvä, lasten ja
lapsiperheiden palveluja arvioiva toimintatapa
- tuottaa hyödynnettävää kokemustietoa
lapsiperhepalveluiden arvioinnista ja pilottivaiheessa mallinnetun
arviointivälineen käyttämisestä muiden kuntien käyttöön.
- mallintaa tapoja, jolla lapset, nuoret ja lapsiperheet voivat aktiivisesti
osallistua palvelujen arviointiin
Toimijat ja yhteistyökumppanit
Hanketta hallinnoi Äänekosken
kaupunki. Yhteistyökumppaneita ovat mm. Stakes Jyväskylän yksikkö, Stm, Jkl:n yliopisto
ja Jamk.
Hanke on osa Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen
kehittämistoimintaa
Rahoitus
Sosiaali- ja terveysministeriö ja
Äänekosken kaupunki
Projektipäällikkö
Sirpaleena Toikka
puh. 040 585 3714
sirpaleena.toikka[at]koske.jyu.fi
Lisäksi
- hanke edistää Äänekoskella välittömästi ja kehitettävän
työvälineen kautta välillisesti kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelujärjestelmän kehittämistä
- hankkeen tuotos on kaikkien kuntien
hyödynnettävissä ja se on jaettavissa sosiaalialan osaamiskeskusten kautta
kaikkien kuntien käyttöön.
- hanke tuottaa mallinnuksena pysyvän
lapsivaikutusten arvioinnin toimintatavan kuntien palveluiden järjestämiseen ja
tukee näin peruspalveluiden järjestämistä ja lapsiperheiden asemaa.
- hanke tukee lähipalveluiden järjestämistä
mallintamalla niiden arviointia ja kokonaisuuden muodostamista
- hanke toteutetaan yhden
(kuntaliitoksessa muodostuneen) kunnan alueella, mutta se tukee kuntien yhteistoiminnan
tai rakennemuutosten kehittämistä tuottamalla tietoa palvelujen vaikutusten
ennakoinnista.
http://www.lapsiasia.fi
Päätösseminaari 11.6.2008 (pdf)
Lapset ja nuoret osallistaminen (pdf)
Lapsivaikutusten ennakointi ja arviointi (pdf)
Perustietoa hankkeesta (pdf)
Hankkeen toimijat (pdf)
Kysely lapsiperheille (pdf)