Ajankohtaista > Ajankohtaista kaupungista >

Uutiset

Palaute sivusta   Kerro kaverille   Tulosta

Presidentti palkitsi perhetukikeskus Loden

Tasavallan presidentti Tarja Halonen palkitsi torstaina 4. helmikuuta Äänekosken perhetukikeskus Loden Arjen turvaaja 2010 -palkinnolla. Kunnallisalan Kehittämissäätiön palkinnon sai tänä vuonna perhetukikeskuksen lisäksi koko maassa vain kaksi henkilöä.

Kunnallinen lastenkoti, perhetukikeskus palkittiin erityisesti siitä, että se on luonut ympärilleen verkoston, joka koostuu entisistä työntekijöistä, asukkaista ja yrityksistä. Näin se on laajentanut perinteistä perhetukikeskusmallia. Perhetukikeskuksen toiminta on jo vuodesta 1946 lähtien turvannut arkea sellaisille lapsille ja nuorille, joilta puuttuu tavanomainen koti. Lode toimii niin, että vanhempien ja sukulaisten olisi mahdollisimman helppo tulla vaikeissakin tilanteissa katsomaan lapsia. Talo ja sen työyhteisö on luonut pitkäkestoiset suhteet lapsiin.

Kunnallisalan kehittämissäätiö haluaa Arjen turvaaja -palkinnolla nostaa esille kuntatyön kannalta innovatiivisia ja esimerkillisiä tekijöitä. Palkinnot luovutettiin säätiön seminaarissa Finlandia-talossa Helsingissä.

Perhetukikeskuksen väki kiittää lämmöllä kaikkia yhteistyötahoja hyvän toiminnan ja vuosikymmeniä kestäneen jatkuvuuden mahdollistamisesta!


Perhetukikeskuksen saama palkinto on iloinen asia tälle perhetukikeskuksen perheeseen ja verkostoon kuuluvalle joukolle: (vas) Ilona Kurkimäki-Mykkänen, Sanni Helislahti, Kikka Makkonen, Marja-Leena Lustig, Hillevi Suutala ja harjoittelija Saaga Koivisto. Kuva: Salla Norontaus, Sisä-Suomen Lehden kuva-arkisto.


 

 

 

 

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta