Äänekosken kaupungin vapaa-aikalautakunta ilmoittaa haettavaksi kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen perus- ja kohdeavustukset.
Vapaa-aikatoimi jakaa toimialansa
toiminnan tukemiseen perus- sekä kohdeavustuksia seuraavasti:
Perusavustukset
myöntää vapaa-aikalautakunta. Liikuntatoimen kohdeavustukset myöntää
vapaa-aikatoimenjohtaja, kulttuuritoimen kulttuurijohtaja ja
nuorisotoimen nuorisosihteeri.
Perusavustukset
Perusavustus
on tarkoitettu äänekoskelaisten rekisteröityjen järjestöjen ja
yhdistysten vuotuisen toiminnan ylläpitämiseen.
Avustus on
haettava lomakkeella, jota saa kaupungin
kotisivuilta,
Painotalolta ja nuorisokeskus Spotista.
Mukana on toimitettava ainakin seuraavat liitteet:
v. 2011 toimintakertomus
v. 2011 vahvistettu tilinpäätös
v. 2012 toimintasuunnitelma ja talousarvio
voimassa olevat säännöt, mikäli niitä ei ole aikaisemmin toimitettu
Hakuaika pe 30.3.2012 klo 15.00 mennessä.
Huom! Myöhästyminen on hylkäämisen peruste.
Kohdeavustukset
Kohdeavustuksia
myönnetään äänekoskelaisille yhdistyksille, muille yhteisöille,
työryhmille ja yksityisille henkilöille koko vuoden ajan niin, että
hakemusten tulee olla perillä ennen tapahtuman tai toiminnan
käynnistämistä.
Kaikkien myönnettävien avustusten osalta edellytetään omavastuuosuutta ja että toiminnasta tehdään tiliselvitys. Tarkemmat ohjeet avustusten jakamisen perusteista saa vapaa-aikatoimistosta.
Huom!
Myöhästyminen on hylkäämisen peruste.
Avustushakemukset on toimitettava
osoitteeseen
Äänekosken kaupunki, vapaa-aikalautakunta,
Kalevankatu 2, 44100 Äänekoski.
Äänekosken kaupungin vapaa-aikalautakunta
Nuorisotoimen kohdeavustukset (pdf)
Huom! Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn.